sunnuntai 27. marraskuuta 2016

Joululahjoista parhain - vinkkejä joululahjojen ostajille

Heti alkuun yksi hyvin hälyttävä huomio: jouluun on alle kuukausi aikaa! Viimeistään nyt olisi siis aika vaihtaa paniikkivaihde silmään jouluvalmistelujen ja etenkin joululahjojen hankkimisen suhteen. Joululahjojen hankkimiseksi onkin olemassa monia eri strategioita. Jotkut suunnittelevat paperille tarkasti etukäteen mitä joululahjoja tulevat ostamaan ja käyvät sitten vain kylmän rauhallisesti hakemassa tuotteet kaupasta ennen joulua haistellen samalla itseensä tyytyväisenä kauppoihin luotua joulun tunnelmaa. Toiset taas tekevät lahjahankintojaan tasaisesti pitkin vuotta ja ylpeilevät jo lokakuussa, että kaikki lahjat on jo jouluksi valmiina. Sitten olemme me todelliset oman joulumme sankarit, jotka pyörimme aaton aattona marketeissa etsien jotain lahjaksi kelpaavaa ja viimeistelemme lahjaostoksemme vielä kauppojen sulkeuduttua ABC:llä.

Joululahja tuo usein iloa jopa enemmän antajalleen kuin saajalleen. Lapset ovat tietysti tässä kohtaa vielä asia erikseen. Itselleni ainakin eniten iloa tuo sellainen lahja, joka antaa minulle jonkin elämyksen tai joka tulee aktiiviseen käyttöön ja kestää sitä pitkään. Joululle on kuitenkin ominaista, että joka vuosi nousee muutamia hittijoululahjatuotteita ylitse muiden. Eikö olekin jännä juttu, että iltapäivälehdet tietävät jo nyt nimetä nuo tämän joulun hittituotteet? Aina silloin tällöin olen itsekin saanut ilon avata lahjapaketin, josta on kuoriutunut tällainen jo etukäteen hittilahjaksi nimetty tuote. Jos kaikki minua lahjoneet laittavat hetkeksi silmänsä kiinni niin voin paljastaa, että koskaan näille ei ole ollut mitään käyttöä. Kuulostaako muovinen piikkimatto tutulta? Onko ollut käyttöä? Aivan!

On suuri joukko toimijoita, jotka haluavat johdatella sitä mitkä tuotteet muodostuvat tulevankin joulun hittituotteiksi. Minä liityn nyt tähän ryhmään ottamalla suuren riskin ja antamalla vinkkejä mistä voisi käydä etsimässä tulevaksi jouluksi lahjoja, jotka oikeasti ilahduttavat saajaansa ja tekevät sitä pitkään.

sunnuntai 20. marraskuuta 2016

Hyvät uutiset ei myy, jaetaan niitä silti!

Vuoden pimein aika alkaa olla juuri käsillä. Vähät lumet sulivat odotetusti muuttaen maiseman taas mustaksi. Monella samaan tahtiin mustaksi palautui myös oma mielenmaisema. Uutiset kirkuvat synkkiä uutisia ja niihin on helppoa samaistua. "Kyllähän minä tuonkin jo arvasin ja joku pitää saada vastuuseen". Ei jaksa. Mennään mieluummin positiivisen kautta. 


Valmet Automotive julkaisi viikolla rekrytoivansa ensi kesän loppuun mennessä yli tuhat uutta työntekijää monen moninaisiin tehtäviin. Samalla lähialueen kaupunkien johtajat ovat hykerrelleet paikallislehdissä, miten käsissä on positiivinen ongelma. Nyt pitäisi saada tarjottua alueelle muuttaville uusille asukkaille katto pään päälle ja hyvät kulkuyhteydet tuonne ehkä maailman laadukkaimmin tehtyjen autojen synnyinkotiin. Mikäs siinä, positiivisia ongelmia on helppo alkaa ratkoa hymyssä suin. Oikeita päätöksiä se silti vaatii. Let's go!

sunnuntai 13. marraskuuta 2016

5 hyvää syytä valita Suomessa valmistettu tuote

1. Tuotteen ylivoimainen hinta-laatusuhde

Suomessa valmistetun tuotteen ostaminen voi joskus (ei läheskään aina) ostopäätöstä tehtäessä tuntua arvokkaalta leikiltä. Melkein aina kotimaisen tuotteen ostaminen osoittautuu kuitenkin pitkässä juoksussa nerokkaaksi valinnaksi, sillä tämä kertainvestointi on kuin laittaisi rahaa pankkiin. Samalla rahalla saa melkein poikkeuksetta paljon laadukkaamman tuotteen kuin mihin olisi joutunut tyytymään, jos olisi päätynyt tarjolla olevaan ulkomaalaiseen vaihtoehtoon. Usein käy niinkin, että halvan (ja huonon) tuotteen ostaminen aiheuttaa lopulta lähes tuplakustannukset, sillä tuote, joka ei ole mieluinen tai toimiva, jää käyttämättä ja sen tilalle joudutaan ostamaan pian uusi. Tästä myös kumpuaa sanonta: "köyhän ei kannata ostaa halpaa". Suomessa valmistetun tuotteen käyttöikä on myös yleensä hyvin pitkä, mikä omalta osaltaan laskee tuotteen kokonaiskustannusta. Tätä voi hyvällä omallatunnolla kutsua ylivoimaiseksi hinta-laatusuhteeksi.

sunnuntai 6. marraskuuta 2016

Aikalisän paikka - Joskus tie päättyy ja muuttuu epämääräisiksi poluiksi

Tämän viikon alku ei ollut hyvä. Jostain oli yhtäkkiä päällimäiseksi tunteeksi noussut epävarmuus. Ajatus siitä, että mitä jos tästä ei sittenkään tule mitään. Ajattelin kuitenkin puolisen päivää jälleen kerran ylipitkäksi päässyttä tukkaani revittyäni, että josko se siitä, kun tuijottelee mahdollisimman paljon kattoon ja antaa ajatusten tehdä työtä. Totesin pian, että olin edennyt jo liian kauan suoraviivaisesti eteenpäin keskittyessäni vain liiketoimintasuunnitelman valmiiksi saamiseen. Sen valmiiksi saamisen ei kuitenkaan pitäisi olla mikään tavoite, vaan ainoastaan väline tavoitteiden toteuttamiseen. Toisaalta, nyt kun suunnitelman vahva runko on olemassa, voi sitä käyttää ajattelun apuvälineenä ja muuttaa sen kohtia sitä mukaa, kun ajatukset jalostuvat. 

Yksi tekijä yhtäkkisille epävarmuuden tunteille oli varmaankin se, että kun on istunut liian kauan omassa suunnittelukammiossaan, sieltä poislähteminen alkaa pelottaa. Kuitenkin ainoa asia, jota oikeasti pitäisi pelätä, on omaan poteroon jämähtäminen. Kertaakaan ei tämän "projektin" aikana ole vielä käynyt niin, että muiden ihmisten kanssa ajatusten vaihtaminen tai edes liikeidean myyminen olisi kasvattanut omia epäilyksiäni. Paremminkin innostus on kasvanut, koska aina on tullut esiin joku uusi näkökulma, jonka avulla on päässyt hieman eteenpäin.

Related Posts Plugin for WordPress, Blogger...